A-509 Lasten keinutuoli, sininen kangas, valkoinen runko
Pikkukeinu A509 syntyi 2016, kun Kukkapuron sukuun alettiin odottaa lapsenlapsenlasta. Yrjö Kukkapuron ajattelun kokonaisvaltaisuudesta kertoo, että hän halusi keinutuolin dimensioiden soveltuvan myös lapsen kanssa seurustelevalle aikuiselle esimerkiksi sadunlukutuolina. Siksi istuin on leveyssuunnassa sama kuin isossa tuolissa.
Tuote on myymälän mallikappale. Tuotteella ei ole takuuta, eikä vaihto- tai palautusoikeutta.