Uusi Moomin Furniture-sarja juhlistaa muumien 75-vuotisjuhlavuotta

Taiteilijaikonit Yrjö Kukkapuro ja Tove Jansson kohtaavat Suomessa valmistettavassa Moomin Furniture -kalustesarjassa.

Viisikymmentä vuotta sitten Yrjö Kukkapuro luki tyttärelleen Isalle Tove Janssonin ”Kuinkas sitten kävikään” -kirjaa uudestaan ja uudestaan. Samaa kirjaa luki Isa 80-luvulla tyttärelleen Idalle, joka lukee sitä nyt pojalleen Oskarille. Kirjan värimaailma ja poikkeuksellinen kuvitus teki Kukkapuroihin vaikutuksen mutta siinä oli myös jotain tuttua – muumien hyväntahtoinen maailma olisi voinut olla Kukkapurojen ateljeen arjesta. Yrjö Kukkapuro ja Tove Jansson myös kohtasivat muutamissa taiteilijajuhlissa 60-luvulla.

Kuinka Moomin Furniture -kalusteet saivat alkunsa

Vuonna 1998 Yrjö Kukkapuro kehitti tuolin, joka toimisi pohjana erilaisten taiteilijoiden ja kuvittajien työlle. Tuolin vanerille voidaan painaa mikä tahansa kuva. Vuosien varrella tuolia käytettiin yhteistyössä eri graafikoiden kanssa, mutta versiot eivät usein päätyneet sarjatuotantoon. Kun viime talvena Moomin Characters’ilta otettiin yhteyttä, ergonominen vanerituoli tuntui luontevalta alustalta Tove Janssonin rakastettujen kirjojen kuvituksille.

Tuotteet on suunniteltu Modeon ja Studio Kukkapuron yhteistyönä. Tuotekehittelyn tuloksena syntyi Moomin Furniture – kaksi erilaista lastentuolia (joihin aikuinenkin mahtuu istumaan) sekä aikuisten tuoli ja pieni pöytä. Tuolit ovat kolmessa koossa, pienin 2-vuotiaasta ylöspäin ja keskikokoinen kouluikäiselle, iso aikuisille. Pöytä palvelee lasten askartelupöytänä tai vaikka pienenä parvekkeen apupöytänä.

”Kaikk’ onkin vaarat vältetyt, he kotiin saapuneet on nyt.”

Tuolien klassikkokuvitukset ovat kirjoista ”Kuinkas sitten kävikään” ja ”Muumipapan urotyöt”. Pöydän Muumipeikko on löytynyt muumisarjakuvasta ”Muumi ja kultainen häntä”, jotka molemmat ovat Kukkapuron perheen suosikkikirjoja. Muumit ystävineen viettävät tänä vuonna 75-vuotisjuhlavuotta ja kalustesarja on osa juhlavuoden juhlintaa.

Muumien sanoma rakkaudesta, vapaudesta ja oman elämänpolun löytämisen rohkeudesta tuskin voisi olla ajankohtaisempi. ”Pandemian jälkeisessä ajassa kaikki toivo, tuki ja rakkaus on tarpeen” sanoo kuraattori Isa Kukkapuro. Lasten tuolin kuvituksen lause ”Kaik´ onkin vaarat vältetyt, he kotiin saapuneet on nyt” – sellaista helpotuksen tunnetta kaipaamme kaikki. Moomin Furniture -sarjan ajatus on tuoda iloa ja hyvää mieltä koteihin ja julkisiin tiloihin.”

Suomessa valmistettua suomalaista Yrjö Kukkapuron muotoilua

Moomin Furniture -tuotteet valmistetaan kokonaan Suomessa. Materiaali on sertifioitua koivuvaneria, joka on Yrjö Kukkapuron mukaan ”maailman rakastettavin materiaali”. Laminoitu pinta kestää kulutusta, leikkiä ja majanrakennusta hyvin. Flatpack -muodossa ne säästävät pakkausmateriaalia ja tilaa kuljetuksessa.

Tuotteet valmistuttaa Modeo, joka myy ja valmistuttaa yksinoikeudella lähes koko Yrjö Kukkapuron mallistoa maailmanlaajuisesti. Moomin©Furniture -sarjan tuotannon käynnistäminen Suomessa on Modeolle luonnollinen siirtymä kohti vahvempaa kotimaan kalustetuotantoa. Moomin Furniture -kalustesarjalle on myönnetty Avainlippu-sertifikaatti.

Moomin Furniture -sarja tulee myyntiin elokuussa 2020 ja on ostettavissa yrjokukkapuro.com-verkkokaupasta sekä Yrjö Kukkapuron kivijalkamyymälästä, Hämeentie 157, Helsinki sekä Modeon myymälöistä ympäri Suomen. Sarjaan kuuluvat tuolit Moomin Chair Large, Medium ja Small sekä Moomin Table.

Kuvat: Ofer Amir